Asiakastoimitukset luotettavasti Stevecon ja UPM:n pitkäaikaisella yhteistyöllä

20.6.2017 0.00 EEST

​Asiakaslupauksemme, Grown to Sustain, kertoo kyvystämme toimittaa sahatavaraa luotettavasti asiakkaillemme oikeaan loppukäyttöön ja oikeaan aikaan. Kotkan ja Helsingin satamilla on merkittävä rooli, kun UPM:n neljän sahan tuotteet lähtevät Suomesta maailman markkinoille. Pitkät kuljetusmatkat edellyttävät hyvää yhteistyötä logistiikkatoimittajien kanssa. Yksi heistä, Steveco Oy, tekee UPM:lle huolintaa sekä kontituksia ja ahtausta.

”Huolehdimme siitä, että UPM:n tuotteet lähtevät Suomesta ajoissa ja ehtivät oikeaan laivaan. Laivatila on tällä hetkellä hyvin kysyttyä erityisesti Euroopasta Aasiaan menevillä reiteillä. Siksi valtamerilaiva ei jää odottamaan Suomesta tulevaa lastia. Olemmekin investoineet uuteen tietojärjestelmään ja uusiin konttilukkeihin. Investoinneilla varmistamme, että kontit ehtivät oikeaan laivaan. Seuraamme myös tarkasti, mihin laivoihin kontin täytyy ehtiä”, kertoo Tapio Mattila, joka toimii Stevecon myynti- ja markkinointijohtajana sekä yksikönjohtajana konttioperoinnissa.

”Sahateollisuus on onnistunut erinomaisesti hankinta- ja tuotantoketjunsa suunnittelussa. Suomessa sahojen raaka-aine tulee pääsääntöisesti erittäin läheltä. Ja kun Suomesta viedään, merikuljetus on kustannustehokasta. Toki laivakäynnit saattavat olla kalliita väylämaksujen ja laivoille tarvittavan jääluokituksen takia, mutta meillä on tehokkuus ihan eri tasolla kuin monessa muussa paikassa.”

Huippuunsa viritettyä osaamista

Transitoliikenne toi aiemmin kontteja satamaan tasaisena virtana ja kontteja oli aina saatavilla. Tänään kontteja tulee usein koko laivalastillinen kerralla. Vastaavasti laiva ottaa vientiin niin paljon kuin sen kantavuus sallii.

”Tyhjiä kontteja tulee kerralla satoja ja ne on laitettava konttivarikolle, otettava vastaan, tarkastettava, lakaistava ja korjattava. Olemme kehittäneet konseptin, jolla toimitusvarmuus saadaan turvattua”, Tapio Mattila kertoo.

UPM:n näkökulmasta Stevecon tärkein tehtävä on hoitaa laiva sovitussa aikaikkunassa ulos satamasta. Yhtiö toimii 800 työntekijän voimin vuorokauden ympäri. Tämä on teollisuuden ehdoton vaatimus, sillä tuotanto pyörii yötä päivää. Kun henkilö tulee Stevecolle töihin, hän käy läpi tiukan koulutuksen, jossa käydään läpi laatu-, turvallisuus- ja ympäristöasiat sekä talon tavat.

Koko sataman infra ja tietojärjestelmä on rakennettu yhdessä asiakasyritysten kanssa palvelemaan vientiä Suomesta. ”UPM on meille erittäin suuri asiakas, yksi strategisista partnereistamme. Myös investoinneista keskustelemme aina asiakkaan kanssa tiiviisti, jotta investoinnit ovat oikea-aikaisia ja ne kohdistetaan oikein”, Tapio Mattila kertoo.

Stevecolla on myös visio tulevaisuudesta, jossa jatkuva kehitys ja kouluttaminen ovat tärkeä osa toimintaa.

”Kun menemme tästä 10 vuotta eteenpäin, meillä on yhä integroidummat tietojärjestelmät asiakkaiden kanssa, jotta data liikkuu tehokkaasti. Toivon, että palvelemme UPM:lle suurempia kokonaisuuksia ja hoidamme joitakin sellaisia toimintoja, jotka yhtiö tänään hoitaa itse. 10 vuoden kuluttua myös automaatio on mennyt pidemmälle. Meillä tulee olemaan automaatiota, joka parantaa laatua ja tuo lisää kustannustehokkuutta toimintaan”, Tapio Mattila visioi.

 

Lue lisää:

Grown to Sustain – lupauksemme luotettavista toimituksista