Pohjoismainen puu kiinnostaa kiinalaisperheitä

UPM_BM2-17_s44_Chinese-Couple-Furniture_web-RGB_small.jpg

​Kiinalaisperheet suosivat pohjoismaisesta puusta valmistettuja lastenkalusteita

Iäkkäämmät kiinalaiset suosivat yleisesti mahongista, päärynäpuusta tai santelipuusta valmistettuja huonekaluja, mutta nuorempi sukupolvi haluaa kotiinsa kevyempiä, ekologisia puukalusteita. Ympäristötietoiset keskiluokkaiset perheet ovat valmiita maksamaan enemmän erityisesti lasten käyttöön suunnatuista korkealaatuisista ja myrkyttömistä tuotteista. Suomalaisella puulla on hyvä maine tiedostavien kiinalaisten kuluttajien keskuudessa.

Suomalaista kuusta Kiinaan

UPM Timberin asiakas Sampo Kingdom Household Co., Ltd. on merkittävä kiinalainen huonekaluvalmistaja. Shenzhenissä toimiva yhtiö on 17 vuoden ajan erikoistunut suomalaisesta kuusesta valmistettuihin lasten ja nuorten huonekaluihin.

Yhtiön tuotteet edustavat kolmea eri tyylisuuntausta: skandinaavista, amerikkalaista sekä kiinalaista minimalismia. Yhtiön tyypillisiä asiakkaita ovat nuoret, hieman yli 25-vuotiaat avioparit, joiden lapset ovat 2–10-vuotiaita.

Kiinalaiset vanhemmat hankkivat yleensä lastensängyn, kun lapsi täyttää kolme vuotta. Se symboloi lapsen itsenäistymistä. Lasten huonekaluja hankitaan myös heinäkuussa lasten päivän kunniaksi sekä syntymäpäivinä sekä koulun ja päiväkodin loma-aikaan.

Turvallinen ja luonnollinen

Shenzheniläisen kuntokeskuksen johtaja Frank Tang ja hänen vaimonsa Janet Zhang etsivät kolmevuotiaalle pojalleen pöytää. He valitsivat Sampo Kingdomin tutkittuaan ensin vaihtoehtoja internetissä ja kuultuaan ystäviensä suosituksia.

Koko perhe kävi myymälässä yhdessä, ja poika sai valita pöytänsä itse. "Tämän päivän kiinalaiset lapset ovat melko itsenäisiä ja voimakastahtoisia", Frank toteaa nauraen.

Pöytä on luonnonpuuta eikä sitä ole värjätty. Poika ei vielä osaa lukea, mutta hän asettaa mielellään pöydälle valokuvia ja leluja.

Frankille turvallisuus oli tärkeä kriteeri lastenkalusteen valinnassa.

"Haluan tietää, mistä materiaaleista kaluste on valmistettu. Lisäksi yhtiön luotettavuus on minulle tärkeää. Haluan selvittää, onko yhtiö saanut negatiivista julkisuutta ja millaisia ympäristöpäästöjä valmistuksesta aiheutuu."

Pariskunta sisustaa kotinsa luonnollisilla puukalusteilla. "Yksinkertainen, minimalistinen ja käytännöllinen pohjoismainen tyyli on suosittua Kiinassa. Se viehättää samasta syystä kuin Applen iPhone", Frank sanoo.

UPM_BM2-17_s45_Chinese-Couple-Furniture2_web-RGB_small.jpg"Turvallisuus on meille tärkeä kriteeri lastenkalusteen valinnassa" -Frank Tang

Sosiaalinen media vaikuttaa

Kerrossänky voi olla pariskunnan seuraava ostos, sillä he harkitsevat toisen lapsen hankkimista.

Kiina luopui yhden lapsen politiikasta vuonna 2015, ja tänä päivänä yhä useampi kiinalaisperhe haluaa toisen lapsen. Lasten tuotteita ja palveluita tarjoavat erikoisliikkeet ovat lakiuudistukseen tyytyväisiä.

Sampo Kingdomin brändijohtaja Cheney Chanuang uskoo, että kahden lapsen politiikka kasvattaa selvästi lastenkalusteiden kysyntää Kiinassa seuraavan 10 vuoden aikana.

UPM_BM2-17_s45_CheneyChanuang_web-small.jpg                Cheney Chanuang, Sampo Kingdom 

Yhtiöllä on tällä hetkellä Kiinassa 800 liikettä, ja 1 000 liikkeen rajan odotetaan rikkoutuvan ensi vuonna. Sampo Kingdom on osallistunut aktiivisesti yritysvastuuhankkeisiin, minkä toivotaan myös vahvistavan yhtiön brändikuvaa ja lisäävän suositteluja. Internetin keskusteluryhmien ja WeChatin kaltaisten sosiaalisen median kanavien merkitys on suuri. Mielipidevaikuttajien ja läheisten ystävien näkemykset vaikuttavat ostopäätöksiin merkittävästi.

UPM Timber:in asiakas Sampo Furniture on yksi Kiinan suurimmista lastenhuonekaluvalmistajista. Sampo Kingdom tarjoaa perheille viihtyisiä ja käytännöllisiä sänkyjä sekä muita suomalaisesta puusta valmistettuja tuotteita. "UPM Timberin yksi suurimmista markkinoista on Kiina, jossa pääloppukäyttösegmenttimme on huonekaluteollisuus. Lasten huonekalut ovat merkittävä loppukäyttöalue meille Kiinassa, kertoo UPM Timberin myynnin ja toimitusketjun hallinnan johtaja Mikko Hyvärinen.

Teksti: Benjamin Li Chun-hoi

Kuvat: Tuomas Harjumaaskola

Lue lisää: Kiinan huonekalumarkkinat piristävät suomalaisen sahatavaran vientiä